Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Maailmanpuolueen tarkoituksesta ja olemuksesta on viime aikoina esitetty niin hyviä (ja haastavia) kysymyksiä, että haluan tällä kirjoituksella lyhyesti kiteyttää minun mielestäni oleellisimman syyn miksi Maailmanpuolue on olemassa: Jokaisella maailman ihmisellä on oikeus hyvään elämään, mutta myös vastuu ja velvollisuus, kykyjensä ja voimavarojensa puitteissa, toimia sen puolesta, että...
Satuin tänään näkemään muutamia vilauksia Ylen keskusteluohjelmasta, jossa pohdittiin nuorten työntekoa ja työttömyyttä, ja jossa yllättäen päästiin aivan asian ytimeen eli tähän moraaliseen ongelmaan: voiko yhteiskuntamoraalisin perustein pakottaa (=uhata tukien loppumisella) nuorta tekemään työtä, jota hän henkilökohtaisin moraalisin perustein ei haluaisi tehdä? Voiko nuorta pakottaa...
"Yhdenvertaisuus on perusoikeus. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa kaikilla ihmisillä tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua, tehdä töitä ja saada erilaisia palveluja."Näin kerrotaan yhdenvertaisuus.fi-sivuston etusivulla ja minä jään ihmettelemään miten melko yksinkertaisesta lähtökohdasta on saatu aikaiseksi niin oleellinen väärinkäsitys, että sen perusteella ollaan jopa...
STT julkaisi 8.2.2012 uutisen otsikolla "Wallin: Dragsvik-päätös ei ole kielipoliittinen", jonka ainakin Helsingin Sanomat ja MTV3 julkaisivat lähes identtisinä. Kun vertailee STT:n uutista Wallinin samana päivänä antamaan haastatteluun Ylen ruotsinkielisille uutisille niin yhtäläisyyksiä on monta mutta keskeisen johtopäätöksen ja otsikon osalta on menty pieleen. STT-HS:"Wallinin mukaan...
Listaan tässä ensin oikeuskanslerin päätöksestä kohdat (omilla lihavoinneilla), johon johtopäätökseni (alempana) perustan: Puolustusministeriön lausunnosta, kansliapäällikkö Arto Räty:"Joukko-osastoja käsiteltiin ensimmäisen kerran nimillä ja paikkakunnittain seminaarissa 26.10.2011. Puolustusvoimien esityksessä esitettiin viiden joukko-osaston (Lentosotakoulu,Pohjois-Karjalan Prikaati,...
Kaksi vuotta sitten suomenkieliseen Wikipediaan lisättiin suomenkielinen käännös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannasta sananvapauteen, jota sen jälkeen on laajasti siteerattu ainakin erilaisissa verkkokirjoituksissa (esim puheenvuorossa). Minusta käännös oli virheellinen, ja kävinkin korjaamassa Wikisivustoa omien käsityksieni mukaisesti, mutta ehkä olin väärässä? ...
Mielenkiintoisen Facebook-keskustelun (tervetuloa kaveriksi) sivuvaikutuksena keksin seuraavan minua askarruttavan hypoteettisen kysymyksen:AlustusTietyllä maantieteellisesti rajatulla alueella, joka nykyisin on valtio, on jo tuhansia vuosia asunut ihmisiä. Tuhansia ja vielä satoja vuosia sitten alueella oli runsaasti metsiä, hedelmällistä maata ja puhdasta vettä, mutta luonnollisten (ja osittain...
"Valtakirjademokratia on suoran demokratian ja edustuksellisen demokratian yhdistelmä, jolla pyritään ratkaisemaan sekä suoraan demokratiaan liittyvät osaamiseen ja ajankäyttöön liittyvät haasteet, että edustukselliseen demokratiaan liittyvät osallistumisen ja vaikuttamisen haasteet."***Kirjoitin tästä blogikirjoituksen, jonka olisin halunnut julkaista myös tänne mutta kirjoituksessa on niin...
Usein kuulee väitteen, että Suomen sosiaalinen turvaverkko, jolla yritetään taata jonkinlainen ihmisarvoinen elämä kaikille ihmisille, on syy varsinkin nuorten työttömyyteen koska on helpompi olla yhteiskunnan elättinä kuin ottaa vastaan töitä, jotka ovat oman "mukavuusalueen" ulkopuolella. Joidenkin ihmisten osalta tämä on kaiketi totta mutta kun nuorisotyöttömyyttä lähdetään tarkastelemaan...
On aika, kiinalaiset, on aika!Aukio kuuluu kaikille Omilla jaloillasi On aika suunnata aukiolle ja valita (c) Zhu Yufu, 2011 - Kiinalaiskirjailija sai lyhyestä runosta seitsemän vuotta vankeutta
Mikä on kunnan tarkoitus? Mikä on se perimmäinen syy miksi kunta on olemassa? Kun edellisten eduskuntavaalien jälkeen on kuunnellut mitä maan poliittiset päättäjät ovat tästä asiasta mieltä, ja kun eilen selvisi mitä kuntauudistusta puuhaava työryhmä on saaanut aikaiseksi niin vastaus on heidän puolestaan hyvin selvä: kunta on olemassa siksi, että kansalaisille pitää tuottaa palveluita....
Kun ennen presidenttivaaleja (ja eduskuntavaaleja) yritti tuoda esille, että perussuomalaisilla on täysi oikeus olla mitä tahansa mieltä esim maahanmuuttajista ilman, että heistä sen takia tulee huonompia tai vähemmän arvokkaita ihmisiä, niin tämä nähtiin jotenkin epätoivottavana. Heitä olisi pitänyt jotenkin vastustaa ja nähdä hölmöinä ja tyhminä.Kun presidenttivaalien ja Haavisto-buumin aikana...
Puheenvuoron kirjoituksissa on usein jopa rikoksen tunnusmerkkejä täyttäviä kannanottoja ja kommentteja. Olen itse ruvennut käyttämään tuota ilmoitusnappia silloin kun mielestäni teksteissä kiihotetaan kansanryhmää vastaan tai muulla tavalla räikeästi rikotaan US:n sääntöjä. Sitä varten se siellä on, joten toivon, että muutkin rupeavat sitä aktiivisemmin klikkaamaan kun siihen on aihetta!Tässä...
Yleisö taisi hetkeksi herätä tämäniltaisessa vaalikeskustelussa kun etenkin Eva Biaudet ja Paavo Arhinmäki yrittivät laittaa Timo Soinin ahtaalle rasististen kansanedustajien puolustamisesta. US:n uutinen aiheesta tässä. Soini nosti kädet pystyyn koska:Hän ei yksin voi erottaa kansanedustajia.Axel Olof Freudenthal, joka kuoli yli sata vuotta sitten, oli myös rasisti.Teemu Mäki on...
Sipoon Sanomissa (5.1.2012) kerrotaan, että Sipoon kouluille olisi valtuuston toimesta linjattu yleinen 40 oppilaan vähimmäisoppilasmäärä. Tämä ei mielestäni pidä paikkaansa. Valtuusto ei 31.1.2011 pidetyssä kokouksessaan päättänyt kaikkia kouluja koskevasta yleisestä vähimmäisoppilasmäärästä vaan ainoastaan kunnanhallituksen esityksen mukaisesti yksittäisten koulujen...
Mikael Lönnroth
Sipoo
Muut
Maailmanpuolueen puheenjohtaja. www.maailmanpuolue.fi www.facebook.com/maailmanpuolue
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?